helsinkiin.

urheat matkalaiset uhmasivat maailmankaikkeuden lakeja, kun suostuivat pikkuserkun kyydittäviksi. olivathan vastassamme kuitenkin kirpeä, plussan puoleinen talvikeli ja liukkaat tiet.

on se mukavaa tämä talvi, kuvaushetkellä kello oli noin kaksitoista aamupäivällä, auringon asemasta voisi päätellä jotakin muuta. tietysti talviaikaan tätä hupsua faktaa ei useinkaan havaita, sillä onhan talvi yhtä pilvien joukkohurmaa <3.

arsi harjun kuularinki

kuskimme pysähtyi perhossa tankkaamaan, hipsimme sillä välin ottamaan pakollisen nähtävyyskuvan. hyvät toverit, muistatteko vielä perholaista karjua arsi harjua, tuota kuulantyönnön uhkean muhkeaa voimamiestä, olympiakullan haltijaa? no, jos ette muista, ei se mitään. herra harjulla on kuitenkin perhossa tällainen kuularinki, nerokkaasti liikenneympyrän sisään rakennettuna.

elävän väestön tankkaushetkeä vietimme jo perinteiseen tapaan kyyjärvellä. siellä olisi kuuluisa paletti-kauppakeskus, mutta jostain syystä näillä kyydeillä pysähdytään aina tien toisen puolen huoltoasemalle. emme valita, saimme daim-kakkua ja kahvia.

seuraavaksi parin kuvan verran melko harvinaista suomalaista metsä- ja peltomaisemaa. tarkka sijanti kyyjärven ja jyväskylän välimaastossa.

tässä on turo.

 seuraava pysähdyspaikka: jyväskylä. siellä oli kissoja, tarkalleen ottaen neljä. yksi heistä, turo nimeltään, oli erityisen kiinnostunut kiwin seurasta. kiwi ei ollut yhtä innoissaan.

laura oli leiponut pupupipareita, epäilemättä hurmaavaa seuraamme varten. pysähdys jyväskylässä kesti vain noin puoli tuntia, olihan kello jo neljä ja ulkona vallattoman pimeää.

ja jälleen koko maailmankin mittakaavassa harvinainen näky, huoltoasema. tässä vaiheessa oli synkkää, mustaa suorastaan, takapenkkiläisiä väsytti, kuskia väsytti. ei aavistustakaan kohdekunnasta, noin tunnin ajomatkan päässä jyväskylän laitamilta, ehkä. tosin sen väsymyksen takia aikakäsitykset saattavat olla ns. valheellisia.

huoltoasemalla oli rolls, teinivuosien allekirjoittanut myöntää suosikki. yhtä tyhjän kanssa se tietysti oli, eihän meillä ollut tarvetta runsasmuotoiseen syömiseen, huolehdimme ainoastaan ekstramatkalaisen ravinnonsaannista. no, yhdet pienet ranskalaiset ehkä upposivat.

loppumatka oli jännittävä, sillä kotomaatamme joulun aikaan vaivannut sähkökatkos oli lamaannuttanut pitkät pätkät tienvarsivalaistuksesta. koskaan ei ole turvallisemmalta tuntunut: pimeää, pimeämpää, säkkipimeää, tuivertava tuuli, kosteahko tie, ohittelevat autot, vastaantulijat. kuvista onnistui n. nolla kappaletta! mutta kyllä, selvisimme hengissä helsinkiin.

kyllä se vaan tuntui huikean hyvältä ohittaa kehäkolmonen.